Iloinen hännänheilutus asiakkaille!
Melkein joka työpäivä mukanamme on joku koira kolmesta, välillä jopa kaikki tulevat mukaan. Meillä on ilo työskennellä omassa yrityksessä, pienessä autohuollossa. Päivähän alkaa sillä, kun auton takakontti aukeaa ja sieltä juostaan riemua puhkuen ovesta sisälle. Siitä ne hommat alkaakin. Valot käydään isännän kanssa laittamassa päälle ja muutenkin tehdään tupatarkastus. Joskus saatetaan jopa käydä koeistumassa hallissa olevia autoja. Varsinkin jos sattuu olemaan tuttuja autoja, tutuilla hajuilla. Seuraava operaatio on vastaanottaa muu työporukkaa. Hännänheilutus alkaa jo tutusta autonäänestä ja varmasti näkemistä nopeuttaa, jos istutaan nenä kiinni ikkunassa. Välittämättä siitä, että ikkunoissa on juuri nenän korkeudella kivat sabluunat. Hurjan tärkeää tutkia poikien eväskassit, varsinkin eväiden määrä. Siinä toivossa, että annokset olisivat jättimäisiä ja jämiä pääsisi maistelemaan. Ovien auetessa asiakkaille, käsky käy keittiöön. Onneksi sieltä on suora näköyhteys ovelle ja myymälään. Vuosien mittaan asiakkaatkin ovat jo tottuneet koiriemme mukanaoloon. Monet marssivatkin suoraan keittiön ovelle tervehtimään koiria. Ja auta armias, jos kukaan ei ole mukana. Siinä Mamma saa selitellä ja lupailla seuraavaan kertaan koiria mukaan.. Iloinen hännänheilutus onkin tehonnut moniin niin, että meille saavuttaessa tuodaan tuliaisia koirille. Ja sellaisethan jääkin hyvin mieleen, että toiset herkun tuojat tunnistetaan äänestä. Puhumattakaan heistä kenellä on oma koira mukana. Hieman huvittuneena olemme kuulleet olevamme muutamien koirien mielestä niin kiva autohuolto, että tultaessa lähelle alkaa hännän heilutus heilutus ja iloinen vingunta. Ainahan meillä on aikaa rapsutella ja vaihtaa kuulumisia.
Joskus olemmekin jopa toivottaneet toisia koiria tervetulleeksi päivähoitoon ja sehän se vasta onkin hauskaa ollut. Ainakin hyvin piristävää pistää myymälää mullinmallin. Toisissa saattanut herättää hilpeyttä, että kennelinkö ootte tänne perustaneet.
Virpi Hållfast
|




