Taistelu syöpää vastaan
- toivon ja epätoivon vuoristorataa pahimmillaan

Huomasin Tellun suussa peukalonkynnen kokoisen, varsin muhkean pahkuran aivan oikean yläkulmahampaan vieressä viime talvena. Siitä ei ollun niin kovin pitkä aika kun olin sen suuta edellisen kerran tutkinut ja todennut sen olevan hammaskiven poiston tarpeessa. Tuolloin en mitään pahkuroita huomannut joten siihen nähden pahkura oli kasvanut nopeasti ja hienoista huonoa omaatuntoa potien kävin näyttämässä sitä omalle lääkärillemme samalla kun muilla koirailla oli sinne muuta asiaa. Hän tutki viininpunaista, pehmeää ja osin vuotavaa pahkuraa ja totesi sen olevan kooltaan sitä luokkaa, että se on syytä tutkia tarkemmin ja sen poisto saattaa vaatia muutakin kuin poistamisen ns. polttamalla. Hän pitää varsin pientä praktiikkaa joten saimme kehotuksen hakeutua suuremmalle klinikalle monipuolisempien palveluiden pariin.

Varasin ajan Äänekoskelta Hiskinmäen eläinsairaalasta; se on ainoa sairaalatason hoitoa antava klinikka tällä korkeudella joten jo senkin puolesta valinta oli selvä. Olin samaan aikaan lähdössä ulkomaille joten huoli Tellun jättämisestä koiranhoitajan vastuulle oli suuri – mitä jos sen tila muuttuu yhtäkkisesti tai tapahtuu jotakin muuta odottamatonta. Tellu sinällään voi hyvin mutta ajoittain vuotava patti tietysti oli haitaksi. Kaikeksi onneksi sen tila pysyi hyvänä matkani aikana ja vuotoakin oli vain kohtuullisesti. Patti sen suussa sen sijaan voi mainiosti; se kasvoi kuuden päivän poissaoloni aikana huomattavasti.

Ensimmäisellä käynnillä Hiskimäessä Tellu tutkittiin ja todettiin, että Tellu vaatii leikkauksen mahdollisimman pian. Aika järjestyi jo seuraavalle päivälle ja pääsin myös karkaamaan töistä sopivasti ja ajoimme Äänekoskelle. Tellu otettiin sisään saman tien ja leikkauksen valmistelu alkoi. Itse jäin ajelemaan ja tappamaan aikaa lähiseudulle. Tellun herättyä sain puhelinsoiton ja kävin noutamassa potilaan kotiin. Illan se oli varsin tokkurainen mutta nautti suunnattomasti saamastaan huomiosta peittojen välissä olohuoneen sohvalla – sinne meillä ei koskaan muulloin ole koirilla asiaa…

Patista lähetettiin osa tutkittavaksi patologille ja vastaus siitä tuli pian postissa. Kyseessä oli ienkasvain nimeltä plasmasytoosi. Sen ennusteen arveltiin olevan kohtalainen tai jopa hyvä. Kasvaimen täydellinen poisto on usein parantava toimenpide. Se saattaa tosin uusiutua ja suuontelossa voi kasvaimia esiintyä useampia. Se ei tavallisesti lähetä etäispesäkkeitä mutta saattaa toisinaan liittyä myeloomaan. Tellun suuta käskettiin myös seurailla säännöllisesti uusiutumisen vaaran vuoksi.

Tellu oli jo leikkausta seuraavana päivänä täydessä iskussa ja meillä elettiin helpottunutta elämää muutama päivä. Neljäntenä päivänä leikkauksesta minussa heräsi huoli sen suuta tutkiessani ja viidentenä oli jo ihan varma asiasta; kasvain uusiutui. Ensin siitä näkyi vain punainen, pieni alue kulmahampaan oikealla puolella, sitten kahdentenatoista päivänä leikkauksesta jo selvä kasvaimen alku sekä entisellä paikalla että nyt myöskin suun sisäpuolella samaisen kulmahampaan juuressa.

Soitin taas Hiskinmäkeen ja Tellulle varattiin uusi aika. Tällä kertaa kasvain leikattaisiin mahdollisimman tarkasti ja syvältä ja riittävän laajoilla ”saumavaroilla” jotta kaikki kasvain saataisiin pois. Tellun suuta tutkiessaan eläinlääkäri Tytti Harjuhahto totesi, että he joutuvat poistamaan siltä samalla kulmahampaan. No, se oli murheista pienin, ajattelin ja jätin Tellun sisään.

Tällä kertaa ajoin kotiin ja kun leikkauksesta oli kulunut lähes viisi tuntia soitin itse sairaalalle kyselläkseni Tellun vointia. Villi mielikuvitukseni oli kehitellyt jo vaikka minkälaista tapahtuneeksi leikkauksen aikana ja kun minua pyydettiinkin vain noutamaan Tellu kotiin jatkamaan heräilyä olin valtavan helpottunut. Mummeli pääsi jälleen sohvalle omaan rauhaan ja oli ”valtavan kipeä” ainakin aina silloin kun olin sen vieressä tai edes katsoin sinne suuntaan. Tellulle aloitettiin myöskin syöpälääkitys ja tukilääkitys joidenka tarkoituksena oli estää kasvaimen uusiutuminen ja Tellun kunnon säilyminen hyvänä. Sivuvaikutuksena se joi tavattoman paljon ja alkoi pissiä sisälle kun ei jaksanut pidättää kaikkea sitä nestettä sisällään.

Edellisen operaation tavoin Tellu oli jo seuraavana päivänä täydessä iskussa. Syöminen hieman aralla ikenellä sujui yllättävän hyvin tosi ruokakin oli pehmeää ja kylmää ensimmäiset päivät. Leikkauksesta viikon päästä meillä oli kontrollipäivä ja uutiset olivat vaihteeksi hyviä; Tellun suu oli parantunut hienosti ja kaikki vaikutti hyvältä. Seuraavat kolme viikkoa elettiin helpottunein mielin; tästä selvittiin ja elämä jatkuu ja kyllä tuo pissivaivakin tuosta aikanaan helpottaa!

Vähän ennen kesälomaani olin huomaavinani jälleen muutoksia Tellun suussa. Muutamassa päivässä olin niitä jo täysin varman ja soitin taas Hiskinmäkeen. Kävimme näyttämässä tilannetta ja Tellua hoitanut Harjuhahto piti tilannetta jo aika tavalla vakavana; Tellua oli hoidettu vasta niin vähän aikaa mutta se oli silti tarvinnut jo kaksi leikkausta. Kolmas, jolla saattoi olla teoreettiset mahdollisuudet auttaa, olisi uusi leikkaus, jossa poistettaisiin sitten jo itse leukaluutakin usea sentti sekä kaikki hampaat kyseiseltä matkalta. Ajatus tuntui epätodelliselta, en tiennyt halusinko rakasta mummelia siihen prosessiin enää saattaa. Harjuhahto kertoi tutkineensa kirjallisuutta aiheesta mutta mitään muuta hoitokeinoa tälle kasvaintyypille kirjallisuus ei tuntenut. Hänen kollegansa, Tellun leikkauksissa mukana ollut Pirkko Lahtinen oli juuri lähdössä syöpäpäiville ulkomaille mutta siitä ei juuri siihen hätään ollut apua. Harjuhahto tarjoutui vielä konsultoimaan asiasta onkologian professoria Helsingin päästä josko hänellä olisi jotakin tuoretta tietoa juuri tähän syöpähoitoon. Emme kumpikaan, minä eikä eläinlääkäri, olisi olleet ihan vielä valmiita luovuttamaan sillä Tellu muutoin voi niin hyvin. Mistään kun ei päällepäin voinut päätellä sen olevan niin sairas. Suljin sairaalan oven raskain mielin ja ajoin itkien kotiin.

Edessä oli taas pitkä viikonloppu poissa kotoa joten yöksi otin Tellun viereeni. Se tuijotti minua kysyvänä ja tiesi minun olevan poissa tolaltani vaan ei ymmärtänyt miksi. Omaan hupsuun tapaansa se yritti välillä kuivata kyyneleitä, välillä heiluttaa häntäänsä ilostuttaakseen. Se sinnitteli vierelläni liian lämpimässä kunnes nukahdin.

Kotiin palattuani kasvain oli kasvanut entisestään mutta ehkä aavistuksen vähemmän kuin olin olettanut – lääkehoito oli kai vähän hidastanut sen kasvua. Sain myös puhelinsoiton eläinsairaalasta. Tytti Harjuhahto oli saanut tietoonsa, että ihmisilläkin salpasoluhoitoon käytettyä Alkeran-valmistetta oli käytetty myös plasmasytoosin hoitoon koirilla ja 50% tapauksista olivat vastanneet hoitoon toivotusti. Alkeranilla on etenkin ihmisille voimakkaat sivuvaikutuksensa joten sen käyttö ei onnistunut kaikilla potilailla.

Päätin, että tätä vielä kokeillaan mutta mitään ei enää leikata. Lääkkeet tilattiin meille taas apteekkiin ja valokuvasin Tellun suun ensimmäisenä hoitopäivänä. Näin olin tehnyt alusta alkaen joten syövän etenemistä oli helppo seurata myös kuvin. Annoin Tellun suun olla ensimmäiset päivät rauhassa ja kun sitten kolmannen hoitopäivän iltana vilkaisin sen suuhun, en ollut uskoa silmiäni! Kasvain oli pienentynyt hiukan, sen väri oli vaalentunut huomattavasti ja muutoinkin suurin osa kasvaimesta oli enemmän ikenen väristä kuin tummaa punaista! Kuudentena hoitopäivänä muutokset olivat vähintään yhtä dramaattisia ja kun seitsemäntenä päivänä menimme kontrollikäynnille oli riemu sitä suurempaa – iloinen hämmästys niin Tytti Harjuhahdon kuin Pirkko Lahtisenkin kasvoilla kertoi kaiken! Tämä toimii! Kaikkein tärkeintä oli kuitenkin se, ettei Tellun vointi olisi voinut olla parempi; ruoka maittoi hyvin, se oli iloinen ja vauhdikas oma itsensä ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Ei edes niitä pissivaivoja!

Lääkitystä jatkettiin ilman muuta ja samalla aloitettiin verikokeiden sarja; ensin viikon välein ja sitten harvemmin jotta voitiin seurata sen veriarvojen kehitystä. Hoitoa voitiin jatkaa kunhan arvoissa ei tapahtunut muutosta väärään suuntaan. Vajaa kuukausi hoidon alkamisesta kasvain oli hävinnyt sen suusta kokonaan; niin ikenestä kuin suun sisäpuoleltakin. Solusalpaajahoito pudotettiin puoleen entisestä kuten myöskin tukilääkitys. Tellun olo oli mainio, elämä oli ”laiffii” ja – mummo oli saanut ainakin toistaiseksi sitä niin toivomaani jatkoaikaa!

Lämmin kiitos Tytti Harjuhahdolle ja Pirkko Lahtiselle sekä Hiskinmäen eläinsairaalan muulle henkilökunnalle Tellun äärimmäisen hyvästä hoidosta. Tarkkailu jatkuu mutta toivottavasti tapaamme Tellun asioissa jatkossa vastedes aina iloisissa merkeissä!

Lue lisää plasmasolukasvaimista

Takaisin lehtiarkistoon